Osteopatiaklinikka
OLLI HAKANEN
Funktionaalisen Osteopatian Klinikka OsteoHaka toimi Perniössä 2011–2015 sekä Säkylässä 2018–2023 ja toimii nyt Liperin Ylämyllyllä.
Perustaja Olli Hakanen (osteopaatti, fysioterapeutti yli 45 vuoden kokemuksella) on aiemmin toiminut yrittäjänä perustamissaan klinikoissa muun muassa pääkaupunkiseudulla (Rekolan Fysikaalinen hoitolaitos, Sport Fysio, Fysioterapia Vaivaton, Backbone Clinic) ja Kouvolassa (nikama.fi). Lisäksi Olli on ollut pariin otteeseen Omanissa, missä hän työskenteli useamman vuoden Finland Osteopathy Clinicissä Muscatissa. Omanin aikana oli oiva mahdollisuus arvioiduttaa hoitomenetelmiä kansainvälisemmin. Asiakaskunta koostui paikallisten lisäksi kaikilta maailman mantereilta Omaniin muuttaneista ihmisistä.
Nyt Olli on palannut juurilleen Liperiin, josta hänen äitinsä oli kotoisin.
SANNA HAKANEN
Sanna (urheiluhieroja, liikuntaneuvoja AT) valmistui Suomen Urheiluhierojaopistosta 2012. Tyytymättömänä hieronnan tuomiin hoitotuloksiin Sanna siirtyi isänsä Ollin oppiin Perniöön vuosiksi 2013-2015. Ensin Ollin työskentelyä seuraten ja tietotaitoa omaksuen Sanna aloitti hoitamisen Ollin metodeilla. Ollin lähtiessä Omaniin, Sanna perusti Outokumpuun vuosiksi 2016-2019 oman vastaanoton. Funktionaalisen osteopatian harjoittamisen lisäksi Sanna on valmistunut liikuntaneuvojaksi Tanhuvaaran Urheiluopistosta vuonna 2021 ja onkin erikoistunut voimaharjoitteluun ja yksilöllisten kuntoutusliikkeiden kehittelyyn pitkän kuntosaliharrastuksen myötä.
HEINI KUIVANEN
Ollin toinenkin tytär Heini (Ortopedinen osteopaatti, urheiluhieroja) hallitsee hoidoissaan funktionaalisen osteopatian. Myös hän on saanut Ollin kahden vuoden intensiivikoulutuksen. Heini ottaa vastaan asiakkaitaan Pasilassa, joskin on tällä hetkellä äitiyslomalla. Ammattitaitoaan jatkuvasti laajentavana hoitajana hän on kiinnostunut äitiyden myötä hoitamaan äitejä ja aloittaa pian vauvahieronta koulutuksen.